FANDOM


Scourge (Vitsaus) on toinen kahdesta suurimmasta epäkuolleiden ryhmittymästä (toinen on Forsaken (Hyljätyt)). Scourgea johtaa Kalmakuningas. Scourgen loi Kil'jaeden ennen kolmatta sotaa repimällä Ner'zhulin fyysisen ruumiin ja asettamalla sielun Jäiseen Valtaistuimeen. Jäisessä valtaistuimessa Ner'zhul sai mittaamattomat henkiset voimat ja levitti ajatuksen voimalla kalmaruttoa koko Northrendiin, ja pian kaikki sen ihmisyhteisöt olivat kuolleet ja muuttuneet Ner'zhulin tahdottomiksi palvelijoiksi.

Vitsaus valmisti maailmaa Palavalle Legioonalle. Lich King lähetti epäkuolleen ruton Lordaeroniin mukanaan korruptoitunut arkkimaagi Kel'thuzad. Tämä hyökkäys aiheutti suurta kaaosta kaupungeissa. Jotkut saivat tartunnan ja tapettiin noustakseen zombeina ja toiset pakotettiin katsomaan kuinka hautausmaat häpäistiin ja heidän rakkaansa muutettiin hirviöiksi. Lich King korruptoi myös Lordaeronin prinssin Arthaksen. Taidokkaalla pelillään ja Kel'thuzadin avulla hän sai Arthaksen uskomaan, että auttoi kansaansa tappamalla heidät kylmäverisesti tajutessaan heidän saaneen tartunnan. Hänen sielunsa oli menetetty, kun hän otti kantaakseen voimakkaan riimumiekan, Frostmournen. Arthaksesta tuli kuolemanritari, tappoi isänsä ja otti Lordaeronin valtaistuimen Vitsauksen valtaan. Kun Lich Kingin voimat alkoivat heiketä, Arthas mursi Frozen Thronen jossa Lich King oli vangittuna. Samalla hetkellä Lich Kingin voimat virtasivat Arthakseen ja heistä tuli yksi olento. Lich King pitää valtaa Northrendistä käsin ja komentaa Vitsausta sekä tuhansia epäkuolleita jotka ovat vallanneet Lordaeronin.


Organisaatio Muokkaa

Vitsausta johtaa Lich King, Arthas, joka lähettää käskynsä kylmästä tukikohdastaan Northrendista. Hänen johdossaan ovat lichit, epäkuolleet maagit ja manaajat jotka pystyvät levittämään ruttoa laajalti ja komentamaan epäkuolleiden armeijoita. Ei tiedetä montako lichiä Arthaksella on käytössä, mutta Kel'thuzad, Arthaksen oikea käsi, hallitsee Lordaeronissa ja taistelee Scarlet Crusadea ja Forsakenia vastaan. Bansheet johtavat vakoilua samalla, kun muut jäsenet kuten manaajat nostavat kuolleita ja Kirottujen kultti jonka jäsenet ovat kuolevaisia, mutta he palvovat epäkuolleita ja toivovat tulevansa joskus itsekin epäkuolleiksi. He eivät näe pahuutta vaan voimaa ja ikuisen elämän. Epäkuolleet raportoivat alueensa manaajalle tai lichille ja he taas tiedottavat Kel'thuzadia joka siirtää tietonsa suoraan Arthakselle. Arthas menetti joitakin voimistaan ennen Lich Kingiksi tuloa ja tämä antoi Sylvanas Windrunnerille mahdollisuuden irtautua hänen tahdostaan. Sylvanas vapautti muitakin epäkuolleita ja nykyään hän johtaa Forsakeneita Undercityssä. He eivät enää kuulu Vitsaukseen. Arthas näkee Forsakenit aivan kuin kadonneina lampaina jotka hän vielä jonain päivänä palauttaa takaisin Vitsaukseen. Tällä hetkellä hänellä on paljon suunnitelmia Azerothia varten joten hän ei voi täysin keskittyä Sylvanakseen. Kiinnostavaa on se, että mitä pitemmälle epäkuolleet menevät lichistä tai manaajasta sitä eksyneempiä niistä tulee. He menettävät Lich Kingin johdon, mutta eivät tule vapaiksi. Silloin kun manaajien tai joidenkin muiden voimien käsky jättää heidän päänsä heillä ei ole mitään muistia entisestä itsestään ja he vain vaeltelevat mielettöminä ympäriinsä odottaen jonkun komentavan heitä. Vain manaajat voivat komentaa epäkuolleita. Vitsauksen tukikohta on Northrendissa ja sen toissijainen tukikohta sijaitsee Stratholmessa joka oli Arthaksen ensimmäinen valloitus. Ennen 25000 asukkaan kaupunki on nyt mennyttä. Vain harva kuolevainen enää asustaa siellä. Lordaeronin pohjois- ja itäosat ovat käytännössä Vitsauksen hallinnassa. Vitsaus on levinnyt kaikkialle maailmaan; Khaz Modaniin ja jopa Kalimdorin länsiosiin. Arthas haluaa sormensa joka puolelle ja hänellä on voimat tehdä se. Ainoat paikka mihin Vitsaus ei pääse, ovat Undercity sekä Dalaran. Ennen se ei päässyt Sholazar Basiniinkaan, titaaniensinne asettaman Lifeblood pilarin takia, mutta Kirottujen kultti sai sen hajoamaan, ja päästi siten Scourgen sisälle.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki