Lore
WoWWiki Suomi
Lore on Blizzardin antama nimitys pelin taustatarinalle ja juonikuvioille. Keskivertopelaajan ei tarvitse tuntea Warcraftin lorea ollenkaan, mutta roolipelaajan täytyy tietää ainakin valitsemastaan rodusta jonkin verran; WoWwiki on yksi keino saada tietoa roolipelaamista varten.
Monilla WoWissa esiintyvillä hahmoilla on tarinansa aikaisemmista Warcraft -peleistä, kuten esimerkiksi Sylvanas Windrunnerilla, Arthas Menethilillä ja Jaina Proudmoorella. Questeissa joitain henkilöitä Azerothin maailmasta saatetaan mainita jotka ovat menehtyneet tai kadonneet aikaisemmissa peleissä (Uther the Lightbringer, Alleria Windrunner); joitain ei ole nähty missään aikaisemmissa peleissä, mutta silti ovat Azerothin maailmassa kuuluisia - esimerkiksi Alexandros Mograine, Ashbringerin kantaja ja Scarlet Crusaden entinen komentaja.
Warcraftin maailmasta on julkaistu myös kirjoja, sarjakuvia ja roolipelioppaita; Roolipelioppaiden tiedot ovat pääasiassa kaanonia (virallista tarinaa pelintekijöiden todentamana), myös jotkin kirjat ja sarjakuvat ovat kaanonia, mutta eivät kaikki. Blizzard on tunnettu myös retconnaamisesta eli aikaisemmin tehdyn loren muuttamisesta uusia tilanteita myötäileviksi; Esimerkiksi Kil'jaeden oli alunperin tarkoitettu vain sivuhahmoksi,kuten myös Burning Legionin pimeä Titaanijohtaja Sargeras <3
